sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tie mulle näytä Amarilloon

Kun aamulla oli taas tankattu mahat täyteen hotelliaamiaisella ja tavarat pakattu autoon, navigaattori pointattiin kohti Amarilloa. Oklahoma City oli muuten hyvin navigaattorivastainen kaupunki: osoitteet paikkoihin oli ilmaistu tyyliin 9910 NW 23rd eikä navigaattori halunnut tunnistaa sellaisia millään. Pienellä kikkailulla sen sitten sai tunnistamaan, mitä haluttiin, mutta kyllä hermot meinasi sitä ennen mennä (tämä siis eilen)...

Eilen löydetty Route 66 Park kuitenkin opasti meidät routelle ja sitä pitkin lähdimme paahtamaan kohti Teksasia. Paahtamista matka päivän mittaan välillä olikin, sillä auton mittari osoitti parhaimmillaan lämpötilaksi 94 F eli 34 celsiusastetta. Ihanan lämmintä! Matka ajettiin tänään pääasiassa moottoritietä pitkin, mutta aina välillä poikkesimme interstatelta alkuperäisen routen perässä pikkukaupunkeihin. Ensimmäinen näistä oli Hydro, jossa tosin heti eksyttiin routelta, mutta löytyi postilaatikko, joten saatiin ensimmäiset (jo Chicagossa kirjoitetut) kortit postiin. Route 66:kin löytyi ja sen varresta vanha Lucille's huoltamo, jonka alkuperäisessä versiossa ei tosin ollut paljon muuta nähtävää kuin bensapumput. Muutaman mailin päästä löytyi siitä uudistettu versio, jossa lounastimme syöden herkulliset salaattiannokset. Olen muuten erittäin tyytyväinen paikalliseen systeemiin, jossa tarjoilija tuo laskun pöytään jo aterian loppupuolella ilman eriksen pyytämistä. Kun joissain paikoissa sen voi vielä maksaa poislähtiessä kassalla, niin ai että, miten ihanan kätevää.


Clintonissa (saanut nimensä jonkun muun Clintonin kuin ex-presidentin mukaan) kävimme Route 66-museossa, joka ihan hienosti esitteli Routen historiaa eri vuosikymmeniltä. 


Huomenna ohitamme Route 66:n puolivälin.
Parikymmentä mailia eteenpäin ja Elk Citystä löytyi seuraava Route 66-museo. Sen vaikuttavinta antia oli jättikokoinen Route 66-merkki tien varressa. Samassa yhteydessä oli myös vanhanajan villin lännen kaupunkiyritelmä ja Pacea kovasti viihdyttänyt Farm and Ranch-museo, josta löytyi vanhoja, kunnostettuja traktoreita ja muuta maajussisälää.



Nuppineulojen perusteella olimme vasta toiset vieraat Suomesta.


Aivan Texasin rajalta löytyi Texalon olemattomiin kuihtunut kaupunki. Kuva kertookin siitä kaiken oleellisen:

Vielä muutama helmi Texasista ennen Amarilloa:







Paikallinen highway patrol-poliisimies pysäytti meidät, kun olimme jatkamassa matkaa maahan upotettujen volkkareiden luota. Hetkisen ehdimme jo huolestua, mutta kaveri halusikin vain kysyä, voisiko mahdollisesti auttaa, kun "you look like you are a bit lost". Ystävällistä palvelua, mutta ajomme mahdollisesta epävarmuudesta huolimatta olimme kutakuinkin kartalla ja oikeassa suunnassa.

Tämän yön majapaikkaamme Big Texan-motelliin saavuimme hyvissä ajoin kuuden tienoilla. Honeymoon suiten romantiikka on varsin teksasilaista comboy-henkeä mm. häränsarvisohvan muodossa:



Sama tyyli jatkuu motellin yhteydessä olevassa ravintolassakin, jossa saa ilmaisen illallisen, jos vain jaksaa syödä sen sisältämän 72 oz. (2,04 kg) painoisen pihvin tunnin sisällä. Yrityksiä voi ilmeisesti seurata netissäkin webbikameran välityksellä (www.bigtexan.com). Tänä iltana yrittäjiä oli muutama, mutta edes ennalta takuuvarmaksi veikkaamamme (arvelimme, että äijä käy viikottain vetämässä ilmaiset pihvit) mieshenkilö ei onnistunut, vaan luovutti n. 10 minuuttia ennen kuin tunti tuli täyteen.



Meidän tilaamat piffit olivat hyviä ja annokset syötävän kokoisia (tai sitten meillä oli nälkä). Huomenna matka jatkuu New Mexicoon, mutta saas nähdä, kuinka hyvin nukuttaa hääsviitissä, joka on ihan I-40:n vieressä, joten liikenteen melua on riittävästi

lauantai 24. syyskuuta 2011

Oklahoma City

Perjantaipäivä meni pääasiassa löhöillessä ja akkuja lataillessa.
Syömässä käytiin hotellin vieressä olevassa Taco Bellissä, jonka ateriat olivat hyviä.

Kuvassa meitin hotelli, Taco Belliltä kuvattuna :)

Kun päästiin liikkeelle, niin kävimme kääntymässä Route66 parkissa, joka oli pikemminkin Oklahoman oma pellehermannipuisto, kuin joku vanhanajan jäänne.

Sitten illalla päästiin Drive-In elokuviin ja gyl oli gomiaa!
Auton lasiin kun antoi liimata radiokanavan mainoksen, niin pääsylipun hintakin puoliintui...eli 3$ / naama. Tuolla hintaa voi katsoa kolme elokuvaa, me ei katsottu kuin ensimmäinen (toistakin aloitettiin, mutta oli huoono), eli Columbiana. Ihan ookoo pätkä ja oli kyllä jotenkin makeaa katsoa elokuvaa rotken tuulilasin läpi. Äänet kuuluivat auton radiosta, joka viritettiin ilmoitetulle taajuudelle. Paikallisista aika suuri osa katseli filmiä pick-upin lavalta viltin alta.

Kuvaruutu oli taattua aaltopeltiä ja ISO :)
Vähän tuo tekniikan potkiminen jäi puolitiehen, kun jäin naapurin kanssa suustani kiinni juttelemaan rotken kulutuksesta (eka tankillinen 9,4 ja toinen 10,2...eli ei mikkään älytön rosvo. Bensa maksaa Oklahomassa about 80 suomen senttiä/litra, kalleimmillaan muualla ollut 90 senttiä) ja Suomen talvesta...

Valomainos oli komia, siinä piti olla tuolla kaverilla vielä sellainen heiluva käsi...mutta liekö lamput palaneet ajan saatossa.

Tänään onkin sitten taas sellainen 400km siirtymä edessä, mutta näillä näkymin päästään järkevään aikaan lähtemään liikkeelle.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kolmen osavaltion päivä

Torstaipäivä avautui sateisena Springfieldissä, mutta se ei meitä masentanut, vaan ajoimme periamerikkalaiseen tyyliin rotkellamme motelliaamiaiselle 50 metrin päähän.

Liikkeelle lähdettyämme kävimme Springfieldin veljekset keskisellä, eli Bass Pro Shopissa. Kyseessä on eräjormien märkä päiväuni, josta löytyy oikeasti vaikka mitä. Epä-eräjormallekin nähtävää ja ihmeteltävää oli yllinkyllin. Kaupassa käy muuten 4 miljonaan asiakasta vuodessa. Akvaarioiden ja vesiputousten lisäksi liikkeessä oli alligaattori ja luonnollisesti...Nascar-auto :)





Etupenkiltä voi pääsekoilija huudellä, että mihin suuntaan kohnotetaan.


Normaalisti Pace käyttää XL-kokoisia t-paitoja, nyt L-kokokin oli aika teltta. Mukaan lähtikin M-koko, XXL-kokoisestakin on vastaava kuva, muttei se mihinkään kuvaruudulle mahdu!

Eräsekoilun jälkeen poikkesimme vielä paikallisessa gigantissa (Best Buy), josta ostettiin sitten viimeinkin se kamera.

Suunnilleen 30 mailin ajon jälkeen pysähdyimme vanhalle huoltoasemalle, jonka pitäjällä riitti juttua Routesta. Saimme myös roppakaupalla vinkkejä pysähtymispaikoista, kuvassa oleva engelsmanni kuunteli samat vinkit ja ajeli vaimonsa kanssa heti ensimmäisestä ohi :)

Tämän kaverin projekti on kai ollut käynnissä jo useita vuosia...

Remontissa olevassa autossa oli suora 8, joka tuntui hassulta, kun noista vanhoista jenkeistä ei tiä oikein mittään. On varmasti kevyt möykky nostella, niinkuin se vinkkelikin.

Oheisesta rakennuksesta löytyi kaksi hyvin restauroitua autoa ja riittävästi oheissälää.


Spencerin huoltoasema, täällä ei ollut ketään kotona.

Dodge alkoi pimputtamaan lisää löpöä ja eikun diiseliä tankkiin...eikun, TÄ!
Totutusti otin sen suuremmin ajattelematta vihreän pistoolin ja eihän se perhana sopinut ja kyllä se vaan dieselin pistooli oli. Eli värit näppärästi ristissä suomeen/muuhun maailmaan...

Tällä rengasliikkeen pitäjällä oli tapana laittaa vaimo rengastöihin...hieno malli, mutta vaimoja lähti kai useita :)

Joplinin länsiosan yli oli pyyhkäissyt jonkinsortin tornaado ja aika matalana oli pirtit sillä alueella.

Sitten eksyimmekin Kansasin puolelle, jossa Route66 tekee vain pienen lenkin. Täältä löytyi Cars -elokuvasta tutun Martin esikuva.


Myös oheisessa huoltamossa oli autot-henkinen teema ja meininki.

Commersen kaupungissa poikkesimme Routehenkisessä kuppilassa teellä ja keksillä. Kahvila oli rakennettu ~1925 ja viimeiset 31 vuotta ollut sen nykyisillä pitäjillä. Isännän kuoltua poika jäi pois töistä auttelemaan äiteetänsä keksien teossa. Poijjaalla riitti juttua vaikka mistä...oltaisiin vieläkin siellä, jossei jossain sopivassa juttuvälissä olisi nostettu kytkintä.


Pihalta löytyi kissa ja vielä Janen lempiväreissä, ai kun ihanaa :)

Meidän uusi kamera ottaa aewan älyttömän mahottomia panoraamakuvia, ei meinaa tila riittää kun pyörii menemään :)
Tämä siis siitä metri x metri kahvilasta

Komijoita ja originaaleja keksei.

Oman elämänsä Forrest Gumpit

Sitten tehtiinkin koko reissun hasardein siirto. Eli käytiin (noin 20 mailin ajelu) vilaisemassa jossain pihalla olevia toteemipaaluja, uskomatonta sekoilua....ei kaikkia kylähullujen tuotoksia tarvitsisi käydä katsomassa, toivottavasti tästä opittiin jotain!

Toinen (minor -luokan) hasardi tehtiin, kun Stroudissa piti olla Cars elokuvan Sally ja mehän mentiin sinne ja oli vähän pimeäkin. VaneriSally ei paljoa lämmittänyt :)
Noh, kunhan poikettiin ja haettiin pikku purtavaa kylän huoltsikalta.

Nyt ollaan sitten Oklahoma Cityssä ja hotellihuone on iso, kun varatun luokan huoneet olivat loppu, niin saatiin sviitti. Sopii. Tänään ei olekaan sitten mitään mainittavaa tekemistä, yritetään toipua eilisestä routeilusta ja illalla olisi tarkoitus käydä Drive-in elokuvissa.