St. Louisista Springfieldiin

Ennen St. Louisista poistumista vierailimme vielä Forest Parkin (maailmannäyttelyn pitopaikka 1904 ja myös saman vuoden kesäolympialaisten) eläintarhassa. Kirahvien ja pingviinien ohella virtahevot olivat tarhan parasta antia. Virtahevon rento uinti liimasi Pacen paikoilleen moneksi minuutiksi, myös seeprat saivat poikamaisen innostuksen nousemaan...mutta Hungry Hippon sukeltelu oli aivan yliveto juttu!

St. Louisista suunta otettiin kohti etelää, Springfieldiä. Valtaosa matkasta ajettiin motaria pitkin, sillä alkuperäinen Route 66 meni suurimmaksi osaksi ihan moottoritien vieressä ja oli lisäksi tässä Missourin osavaltiossa huomattavasti heikommin merkitty kuin Illinoisissa.

Reitin varrelta löytyi Meramec Cavern-luolat, joissa myös Jesse Jamesin väitetään muinoin piileskelleen.

Itse asiassa luolia ei olisi voinut olla huomaamatta, vaikka olisi halunnutkin, sen verran ahkerasti niitä mainostettiin St. Louisista perille asti. Tippukiviluolissa on tullut vierailtua aiemmillakin ulkomaan reissuilla, mutta tämänkertainen 1 h  20 minuuttia kestänyt kierros oli kyllä omaa luokkaansa, niin - sanoisinko - americcalainen.  Luolaan edettiin pienissä pätkissä, opas laittoi valoja päälle ja pois sitä mukaa kuin edettiin ja muutamissa kohdissa oli jonkinmoista valoshow'ta. Kierros loppui "teatteriin", jossa kuunneltiin kaksi kipaletta: Missourin kansallislaulu (Missouri Waltz) ja tietenkin USA:n kansallislaulu God Bless America huiman valoshow'n kera. Valoshow päättyi tippukiviseinään heijastettuun Amerikan lippuun. Voitte kuvitella liikuttuneisuutemme... Luola itsessään oli kyllä upea, mutta olisi toiminut paremmin vähän vähemmällä hehkutuksella.

Luolilta oli vielä parin tunnin ajomatka etappipaikkaamme Springfieldiin, matkan ensimmäiseen motellimajoitukseen (Route 66 Rail Haven). Täällä on Elviskin yöpynyt 1955, joten kyllä täällä kelpaa olla.

(kirjoittanut Jane 21.9. klo 22)